Slush ilman räntää – yli 200 start-uppia kokoontui Singaporessa

Reetta Räty

Singaporen ensimmäistä Slushia johti Aalto EE EMBA –alumna Anna Ratala. Aalto EE oli mukana tapahtumassa.

Lokakuun alussa Anna Ratala, Head of Slush Singapore, huokaisee helpotuksesta Skype-puhelussa. “Onnellinen fiilis. Todella tiiviissä aikataulussa kasattu Singaporen ensimmäinen Slush on takana ja ollaan saatu tosi paljon hyvää palautetta”, hän sanoo.

Vuoden 2015 Slush kokosi Helsingin Messukeskukseen 15 000 kävijää sadasta eri maasta. Viime vuonna Slush laajeni Kiinaan ja Japaniin, ja tänä vuonna vielä Tokioon, Shanghaihin - ja Singaporeen. Singaporen tapahtuman yksi yhteistyökumppaneista on Aalto EE.

Anna Ratala on asunut Singaporessa reilut viisi vuotta. Hänellä on oma firma, PineCone, joka auttaa tekkifirmoja Kaakkois-Aasian markkinan haltuunottamisessa. Ratala on myös Aalto EMBA -alumni. Opinnot päättyivät viime vuonna.

Singaporen ensimmäinen Slush oli menestys, ja sitä on tarkoitus jatkaa Ratalan johdolla. “Eka vuosi oli tulikaste, tästä se vasta alkaa.”

Singaporen Slushissa oli mukana 215 start-uppia, 160 sijoittajaa ja 60 median edustajaa. Hommaa pyöritti Ratalan tiimin ohella 200 vapaaehtoista. Aalto EE tarjosi core-tiimille ja vapaaehtoisten ryhmänjohtajille koulutuksen ennen itse tapahtumaa. ”Sain valtavasti supporttia Aalto EE:n Anu Sirkiältä ja tiimiltä: he olivat koko ajan valmiita auttamaan ja levittivät sanaa Slushista. Kaikki tällainen tuki on tärkeää, kun teet nopealla vauhdilla kokonaan uudenlaista tapahtumaa ja mietit välillä, että mitä tästä tulee”, Ratala sanoo. Juuri Aalto EE:n Anu Sirkiä esitteli Ratalan ensimmäisen kerran Suomen Slush-tiimille ja paikalliselle yhteistyöpartnerille.

Singapore on hiljattain 50 vuotta täyttänyt maa, joka on rakennettu valtiojohtoisesti. Yhteiskunta on luonteeltaan autoritaarinen, mutta viime aikoina henki on kääntynyt. Ratala sanoo, että Singaporessa on herätty huomaamaan, että pelkkä top-down-periaate ei toimi, ja on tärkeää, että ihmiset ovat omatoimisia ja kriittisiä. ”Kun juttelee täällä opiskelijoiden kanssa, he sanovat, että niinhän sen pitääkin olla, että ideat tulevat ruohonjuuritasolta. Heidän on kuitenkin aluksi vaikea uskoa, että asioita voi tehdä ilman valtiota.”

Slush tehtiin yhteistyössä Singaporen National Research Foundation kanssa. “Singaporessa on tosi innokas startup-skene, mutta täällä tarvitaan vielä buustia omatoimisuuteen ja suoriin kohtaamisiin. Ettei odoteta, että joku isompi auktoriteetti sanelee, miten edetään, vaan tehdään itse. Slush on tällaiselle tosi hyvä platformi.”

Ratalalle Slushin vetäjäksi ryhtyminen oli hyvä muistutus siitä, että työelämässä täytyy tarttua eteen tuleviin tilaisuuksiin, vaikka vähän hirvittäisi. “Aikaa oli vähän, ja päätökset piti tehdä nopeasti. Jälkeenpäin huomaa, että olipa mahtavaa, etten antanut pelolle periksi. Tuli todistettua itsellekin, että pitää hypätä kiinnostaviin juttuihin mukaan ja luottaa itseensä.”

Haluatko lisää kiinnostavaa luettavaa sähköpostiisi? Tilaa kerran kuukaudessa ilmestyvä Highlights »

LATAA ESITE

Aalto PRO käyttää lomakkella annettuja tietoja markkinointiin. Lataamalla esitteen hyväksyt tämän. Katso lisätietoja käytännöistämme.