Markkinoinnin pöydän molemmat puolet tutuksi

Next Gen Marketing Professionals -ohjelmaan osallistunut Pauliina Määttä kertoo kokemuksestaan.

Pauliina Määttä, 12.12.2017

Lähtökohdat ohjelmaan

Paikka kauppakorkeakoulusta ja siellä opiskelusta oli päämäärä, jota kohdin painoin päämäärätietoisesti aika pitkälti lukion alkuvaiheista saakka. Se, mitä kauppakorkea sitten konkreettisesti antaisi ja mitä minusta ”oikeasti isona” tulisi, oli sen sijaan asia, jota en turhaan tässä vaiheessa pohtinut.

”Kyllähän se nyt sitten siellä koulussa selviäisi”. Menisin opiskelemaan brändäystä ja asiat loksahtaisivat paikoilleen. Ja niinhän ne loksahtivat, mutta loksahdus oli muutaman extramutkan – hyvin antoisan sellaisen – takana.

Opiskelin Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa markkinointia, olin usean vuoden ajan yliopiston toiminnassa mukana ja sain alan kesätöitäkin.  Mitä se ”oikea markkinointi” sitten on, kun on siellä aikuisten oikeassa työelämässä, oli kuitenkin hieman häilyvää.

Kauppakorkeassa markkinointia käsiteltiin pitkälti ylätasolla, strategisesta näkökulmasta eri käsitteiden ja mallinnusten kautta. Vaikka opiskelu antoi valtavasti ja loi pohjan kv-markkinoinnin johtamiseen sitten jossain vaiheessa uraa, käsitys omasta markkinoinnin ”entry-levelin dream jobista” ei oikein auennut. Lisäksi markkinoinnin maailma, kaiken muun maailman mukana, muuttui opiskelujeni aikana valtavasti älypuhelinten muutettua markkinoinnin kenttää ja kuluttajakäyttäytymistä.

Vaikka samat lainalaisuudet pätevät ihmisiin vaikuttamisessa oli kanava mikä tahansa, on mahdollisuuksia loputtomasti. Kristallinkirkasta oli se, että halusin vaikuttaa ihmisiin, ymmärtää heitä, helpottaa heidän elämäänsä paremmilla asiakaskokemuksilla eritoten kerätyn insightin kautta sekä luoda heidän elämäänsä jotain extraa brändien, sisältöjen ynnä muiden välityksellä. Halusin olla mukana sellaisen yrityksen toiminnassa, jossa markkinointia on kaikki, ei vaan ainoastaan se pikkuriikkinen yksikkö tai sitä ajatella pelkästään kulueränä.

Koulun kalkkiviivoilla kysymys siitä, haluaisinko sitten tehdä tätä markkinointia yrityksen eli asiakkaan vai toimiston puolella, tuntui melko absurdilta."

Koulun kalkkiviivoilla kysymys siitä, haluaisinko sitten tehdä tätä markkinointia yrityksen eli asiakkaan vai toimiston puolella, tuntui melko absurdilta. Oli vaikea hahmottaa, miten nämä kaksi eri maailmaa eroavat oikeastaan toisistaan käytännössä. Millaista päivittäinen työ olisi, ja kumpi olisi se oikea paikka juuri itselle? Niinpä hain valmistumiseni kynnyksellä jokaista vähänkin kiinnostavaa työpaikkaa, sillä paperit olivat pian kourassa ja harjoittelu Saksassa Adidaksella loppusuoralla.

Sitten tuli vastaan ilmoitus aivan uudenlaisesta markkinoinnin trainee-ohjelmasta Aalto EE:n järjestämänä. Ohjelmassa oli mukana Suomen isoja, tuttuja brändejä: Valio, Paulig ja Alko, sekä samalla toimistopuoli edustettuna SEK:n ja Dagmarin toimesta. Lisäksi monipuolista valmennusta tulisi Aalto EE:ltä ja käytännön coachingia Salomaa Yhtiöiltä. Hain ohjelmaan. Haastattelujen ja jännittelyjen jälkeen sain tiedon, että Next Gen Marketing Professionals -ohjelmassa (aiemmin Next Gen Marketing trainee) oltiin.

Vuosi uudenlaisessa markkinoinnin trainee-ohjelmassa

Kokemus trainee-vuodesta oli mitä uskomattomin: jälkikäteenkin summa summarumia on jokseenkin mahdoton tehdä. Valiolla työstin trainee-parini kanssa ajatuksia liittyen Valion vastuullisuuteen tietylle kohderyhmälle, kun taas Pauligilla olin mukana erästä asiakassegmenttiä koskevassa insight-projektissa. SEK:llä suunnittelin ja toteutin ison asiakastapahtuman, ja autoin verkkoanalytiikkayritystä nimeltä Quru.

Asiakasyrityksissä työskentelyn ohella saimme kuukausittaisessa coachingissa uusia katsontakantoja ja toimintamalleja esimieheltämme Salomaa Yhtiöissä. Valmennuksissa käsittelimme sitä kaikkea työelämään liittyvää hiljaista tietoa – sitä, jota teillä pitkään oleilla on mielin määrin, mutta joiden kanssa keltanokat usein painivat. Harjoittelimme kommunikointitilanteita, pohdimme töissä heränneitä ajatuksia ja saimme sitä kultaakin kalliimpaa tukea tuona valtaisen oppimäärän vuonna.

Lisäksi Aalto EE organisoi meille mitä antoisimpia valmennuspäiviä liittyen eri markkinoinnin kentän osa-alueisiin. Hieman kliseisestikin todettuna teoria ja käytäntö tukivat tässä yhteydessä toisiaan; tuntui että Aalto EE:n valmennuksessa käsiteltiin juuri niitä asioita, joita olin juuri pohtinut töissä.

Koko trainee-vuoden kokonaisuus oli aika lailla täydellinen mix käytäntöä eri ympäristöissä yhdistettynä teoreettisiin ajatuksiin ja itsensä johtamiseen."

Tutustuimme valmennuksessa brändäykseen, vastuullisuuteen ja moneen muuhun markkinoinnin kannalta välttämättömään teemaan teorian ja kattavien käytännön harjoitteiden avulla. Valmennuspäivät loivat käytännölle teoreettiset raamit: uudet työssä kohdatut asiat ja ilmiöt saivat tuekseen käsitteistön ja mahdollistivat aivan uudenlaisen oppimisen.

Koko trainee-vuoden kokonaisuus oli aika lailla täydellinen mix käytäntöä eri ympäristöissä yhdistettynä teoreettisiin ajatuksiin ja itsensä johtamiseen.

Toimisto vs. asiakas

Se, mikä toimistoa ja asiakasta yhdistää, on halu tarjota ihmisille jotain enemmän, helpottaa ja parantaa heidän elämäänsä. Asiakas tekee sitä yleensä tietyn genren ympärillä kokonaisvaltaisesti, kun taas toimisto tekee jotain pienempää nicheä osana asiakkaan isoa pottia. Intohimo lajiin, halu tehdä aina vain paremmin ja ymmärtää loppuasiakasta yhdistää näitä kahta.

Yrityksellä on tuote, mahdollinen ajatus konseptista ja tavoitteista. Lisäksi yrityksillä on dataa enemmän kuin koskaan, mikä tarjoaa mahdollisuuden palvella loppuasiakkaitaan paremmin kuin ikinä jos vain dataa osataan lukea ja hyödyntää oikein. Toimistolla on osaamista ja resursseja, joita asiakkailla ei välttämättä ole, sekä uudenlaisia katsontakantoja erilaisten asiakkuuksien kautta. Lähtökohtaisesti kumpikaan ei tule toimeen ilman toista, kaikki oppivat jotain uutta ja loppuasiakas hyötyy.

Vuosi auttoi aidosti sisäistämään, millaiset nuo kaksi maailmaa ovat – miten olisi paras kommunikoida ja toimia jos työskentelee toimiston puolella ja vice versa.  Trainee-ohjelma loi minulle valmiudet tarjota parasta mahdollista apua ja osaamistani asiakasta aidosti helpottavalla tavalla.

Mitä jäi käteen?

Itsestäni tuntuu, että koko elämäni ajan olen kuullut siitä, miten asioilla on usein yhtä monta totuutta kuin osallisia tilanteessa on. Vuoden aikana todistin monesti sitä rikkautta mitä kaikissa työyhteisöistä on saatavilla: erilaisia näkemyksiä ja ajatuksia. Se, että niitä osaa tuoda esille oikein, huomioiden muut ajatukset ja selittämällä asian mahdollisimman useasta eri katsantokannasta, on haasteellista, mutta sitäkin arvokkaampi ja tärkeämpi taito.

Vuoden aikana todistin monesti sitä rikkautta mitä kaikissa työyhteisöistä on saatavilla: erilaisia näkemyksiä ja ajatuksia."

Lisäksi myös sen hyväksyminen, että ihmiset ovat todella erilaisia, reagoivat eri tilanteisiin ja ihmisiin mitä erikoisimmillakin tavoilla, on asia, mihin sinulla tai minulla on mahdotonta lähtökohtaisesti vaikuttaa. Se, että tämän erilaisuuden hyväksyy, helpottaa suunnattomasti omaa elämää työssä ja vapaa-ajalla. Paras tapa vaikuttaa erilaiseen osapuoleen on se, että pyrkii ensin aidosti ymmärtämään toista. Sen jälkeen oman asian edistäminen voi olla uudella tavalla mahdollista.

Ihmisten välisestä kommunikaatiosta päästän lopulta siihen tärkeään ja haastavaan: omaan itseen. Tämä trainee-vuosi jos mikä konkretisoi sen, että oman itsensä tunteminen on avain siihen klassiseen onneen myös työelämässä (kuulosti tämä kuinka kliseiseltä tahansa, näin asia vain on).

Se, että tietää, mitkä asiat energisoivat ja mitkä taas vievät paukkuja, ja miten kohdataan onnistumiset, mokat tai haasteelliset tilanteet, auttaa paljon uran rakentamisessa ja oikeanlaisen työympäristön löytämisessä. Itsensä tuntemisesta on hyötyä myös käytännönläheisissä asioissa, kuten vaikkapa tapaamiseen valmistautumisessa, ja ennen kaikkea siinä, miten hyvin työntekijä voi työssään. Tunnistamalla tunteiden syyt elämää pystyy rakentamaan haluamaansa suuntaan.

Missä nyt mennään?

Iso osa henkilökohtaista summa summarumia tätä trainee-ohjelmaa koskien oli ja on ehdottomasti työpaikka Qurulta.  Meidän leipämme tulee siitä, että me autamme asiakkaitamme ymmärtämään heidän loppuasiakkaitaan verkkokäyttäytymisen perusteella. Lisäksi pystymme tuomaan asiakkaidemme sivuille lisää kävijöitä fiksun hakukoneoptimoinnin ja -mainonnan avulla sekä testaamaan, miten sivuista voisi saada entistäkin toimivammat. Nämä kaikki osa-alueet ovat kasvattaneet ja tulevat kasvattamaan merkitystään kuluttajien verkkokäyttäytymisen jatkuvasti lisääntyessä.

Minun työssäni on hyvin tärkeää ymmärtää ihmisiä –  mitä he etsivät ja miten, ja mikä olisi heille paras tapa esittää heitä kiinnostava asia."

Minun työssäni on hyvin tärkeää ymmärtää ihmisiä –  mitä he etsivät ja miten, ja mikä olisi heille paras tapa esittää heitä kiinnostava asia. Ymmärtämiseen liittyy myös kyky viestiä: miten kaikki se data, jota asiakkaillamme on loppuasiakkaistaan, voidaan esittää mahdollisimman selkeästi ja fiksusti, jotta datasta päästään johtopäätöksiin ja edelleen oikeaan toimintaan? Opin työssäni päivittäin jotain uutta, ja kuljen eteenpäin ihmisten ymmärtämisen urallani.

Vuosi Next Gen Marketing Professionals -ohjelmassa antoi enemmän, mitä uskalsin edes odottaa. Pääsin näkemään ja kokemaan markkinoinnin ”pöydän molemmat puolet” ja sain kattavan kokonaisvaltaisen käsityksen siitä, mitä markkinointi tämän päivän Suomessa on –  missä ollaan vahvoilla, mitä haasteita siihen liittyy ja mitä tulevaisuudelta voidaan odottaa.

Päätös hakea tähän trainee-ohjelmaan on ehdottomasti yksi parhaista tekemistäni valinnoista. Olen hyvin kiitollinen, että pääsin kokemaan kaikki ne onnistumisen tunteet, ongelmanratkaisutilanteet sekä oppimisen ”ahaa-elämykset”, niin työelämään kuin omaan itseeni liittyvät. Ennen kaikkea olen kiitollinen siitä, että pääsin tekemään töitä eri alojen rautaisten ammattilaisten kanssa ja oppimaan heiltä.

Pauliina Määttä toimii Junior Web Analystina Qurulla. Lue lisää Next Generation Marketing Professionals -ohjelmasta.

Luet nyt: Aalto Leaders' Insight: Markkinoinnin pöydän molemmat puolet tutuksi

Tilaa parhaat palat sähköpostiisi

Aalto Leaders' Insight on aikakauslehtimäinen kokoelma artikkeleita, tarinoita ja näkemyksiä johtajuudesta, liiketoiminnasta ja itsensä kehittämisestä. Käsinpoimittu englanninkielinen Highlights -uutiskirje lähetetään tilaajille korkeintaan kaksi kertaa kuukaudessa. Tilaus on helppo perua. Katso esimerkki.

Käytämme tietojasi markkinoinnissa, jotta voimme pitää sinut ajan tasalla viimeisimmistä liike-elämän keskustelunaiheista sekä ohjelmista ja auttaakseemme sinua edistämään uraasi. Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt tämän. Katso tietosuojapolitiikka.