Case Finnair: Mikä on seuraava askeleesi johtajana kasvamisessa?

Aalto EE:n kanssa yhdessä suunniteltu ja toteutettu Leaders’ Next Move -ohjelma antoi Finnairin johtajille eväitä ja työkaluja siirtyä saneerausmoodista kasvu-uralle, sanoo ex-henkilöstöjohtaja Eija Hakakari.

Photo: Finnair

Reetta Räty, 18.05.2018

Read this in English

Finnairin henkilöstöjohtajana (SVP, People & Culture) tuolloin toiminut Eija Hakakari on tehnyt aiemminkin yhteistyötä Aalto EE:n Senior Advisorin Ben Nothnagelin kanssa. Kun Finnairilla alettiin siirtyä saneerauksesta kasvun aikaan, Hakakari ajatteli, että Nothnagel on juuri oikea henkilö miettimään, millaista koulutusta ja ajattelua johtajat nyt tarvitsisivat. ”Uusi tilanne vaatii uudenlaista johtamista.”

Hakakari ja hänen tiimissään työskentelevä Anu Henttonen, Ben Nothnagel sekä Aalto EE:n toimitusjohtaja Pekka Mattila ja Senior Executive Raija Kuokkanen suunnittelivat yhdessä Finnairille Leaders’ Next Move -ohjelman. Sen kävi läpi noin 80 Finnairin johtotehtävissä olevaa avainhenkilöä. Ohjelma kesti 9 kuukautta, ja sen jälkeen on jatkettu esimerkiksi henkilökohtaisia valmennuksia ja oppien jalkauttamista organisaatiossa. Ohjelmaa suunniteltaessa iso kysymys oli se, miten Finnairilla valmistaudutaan kasvuun: mitkä ovat asioita, joilla saadaan organisaatio muuttamaan toimintaa kasvusuuntaiseksi?


Muutos ei liity vain taloudelliseen tilanteeseen, vaan myös kulttuurinmuutokseen."

”Ohjelman vaikuttavuus tulee siitä, että Ben Nothnagelin metodi ja ajattelutapa fokusoivat ihmiseen ja johtajan henkilökohtaiseen kasvuun. Tämä luo eväitä oman persoonan käyttämiseen johtamisessa”, Eija Hakakari sanoo.

Finnairilla on tehty ”totaalinen turn around” viimeisen 3-4 vuoden aikana. Muutos ei liity vain taloudelliseen tilanteeseen, vaan myös kulttuurinmuutokseen. ”Olimme monella tavalla uuden äärellä. Suuri osa henkilökunnasta tunsi ainakin jonkinlaista epävarmuutta: mietittiin, mitä kaikkea tämä meiltä edellyttää. Samaan aikaan sitoutuminen muutokseen oli vahvaa.”

Muutos oli hyvä sauma kouluttautumiselle ja oman johtajuuden peilaamiselle. Kaikki kokivat tarvitsevansa uusia näkökulmia ja oppia. ”Yhteisen ohjelman aikana ryhmälle syntyy myös yhtenäinen kieli puhua asioista, silläkin on merkittävä vaikutus kulttuurin muutokseen, että kaikki puhuvat samoista asioista samoilla termeillä.”

Johtajuutta pitää kehittää arjen teoissa

Hakakari sanoo, että Ben Nothnagelilla on taito herätellä johtoa kehittämään omaa johtamistaan arjessa. Johtajuus on arkipäivän tekemistä, tietoista käytöstä ja rutiinien muuttamista. ”Hän tuo teoreettisen kehikon arkipäivän ilmiöille: miksi johtajasta tuntuu joltain, miksi joku ei saa aikaiseksi, miten saa itsensä toimintakykyiseksi, miten stressi vaikuttaa aivojen toimintaan, miksi tiimi on ahdistunut… Ben tuo näihin asioihin neurologisen ja tieteellisen pohjan – ja samaan aikaan käytännön vinkkejä, jotka otetaan heti käyttöön.”

Ben Nothnagel sanoo, että kun johtamisen konteksti muuttuu, johtajan itsensä ei tarvitse muuttua, vaan hänen täytyy miettiä, mihin haluaa fokusoida: mikä on se askel, next move, jonka johtaja haluaa ottaa sellaiseen suuntaan, että luodaan parempi maaperä kasvulle.


Muutos oli hyvä sauma kouluttautumiselle ja oman johtajuuden peilaamiselle."

Nothnagel antaa johtajille kotitehtäviä, hän pyytää testaamaan ja havainnoimaan tietoista päätöksentekoa käytännössä. Hän sitoo muutokseen tunnistettaviin arkipäivän tilanteisiin tavalla, joka toimii ja saa aikaan uudenlaista käyttäytymistä ja tietoisia päätöksiä.

Nothnagel korostaa tiedostamattoman käyttäytymisen tunnistamista ja opastaa tietoiseen päätöksentekoon. ”Finnairin johdon kanssa olemme päässeet konkreettisiin tuloksiin kiinnittämällä huomiota johtajan arkipäivän päätöksentekotilanteisiin.”

Johtajan pitää katsoa peiliin

Johtajan pitää pystyä käymään keskusteluja myös itseensä liittyvistä aroista asioista. ”Tässä ei olla hömpän äärellä, tässä ollaan yksilönä ja ihmisenä kasvamisen äärellä”, Hakakari sanoo. Hän kehuu Nothnagelin tapaa käydä keskusteluja aroista asioista turvallisessa ilmapiirissä.

”Moni haluaa sparrata omaa johtamistaan hänen kanssaan. Ihmisen nostaminen keskiöön on vaikuttavaa, varsinkin kun Benin kanssa havainnoista mennään nopeasti konkretiaan: niin, mikä on sinun seuraava askel, next move?”

Ben Nothnagel kertoo metodeistaan ja antaa johtajille ajattelemisen aiheita Aalto Leaders' Insight -podcastissa (englanniksi).

Räätälöidyt ohjelmat: "Ei yksittäisiä valmennuspäiviä, vaan kokonaisuus"

Aalto EE:n Pekka Mattila sanoo, että räätälöityjen ohjelmien rakentaminen on aina yhteistyötä asiakkaan kanssa. Tarvitaan molemminpuoleista luottamusta, että voidaan käydä avointa keskustelua siitä, miten haasteita ja mahdollisuuksia lähdetään purkamaan ja käsittelemään. ”Onneksi meidän Senior Executive Raija Kuokkasella, Ben Nothnagelilla ja minulla on Finnairin kanssa hyvät ja toimivat suhteet.”  

Finnairin ohjelman tapauksessa Mattila ja Nothnagel työskentelivät rinnakkain.  Nothnagel keskittyi henkilökohtaiseen johtajuuteen, ja Mattila korosti työkulttuuria ja kontekstia, jossa johtaminen tapahtuu. ”On todella inspiroivaa olla mukana isoissa käännekohdissa, jotka vaativat perusteellisia muutoksia sekä määrällisesti että laadullisesti”, Mattila sanoo.

Aalto EE:n Raija Kuokkanen on työskennellyt vuosia räätälöityjen ohjelmien parissa.  “Ohjelmien vaikuttavuus syntyy siitä, että ohjelma ei ole kooste yksittäisiä valmennuspäiviä, vaan siinä on aina ajateltu narratiivi, jossa asiat rakentuvat toisensa päälle”, hän sanoo.

Onnistuneen kokonaisuuden koostaminen vaatii perehtymistä kontekstiin, jossa johtaminen tapahtuu. ”Pitää miettiä, millainen johtaminen hyödyntää juuri tämän asiakkaan liiketoimintaa ja strategian toimeenpanoa.” Asiantuntijat valmennukseen valitaan asiakkaan tarpeen ja tilanteen mukaan. ”Kukaan ei pääsisi yksinään samaan tulokseen kuin tämä kokonaisuus”, Kuokkanen sanoo.

Esimerkiksi Finnairin tapauksessa ohjelman käsikirjoitus oli laadittu niin, että ensin avattiin Pekka Mattilan toimesta johtamiskulttuurin merkitystä strategian toimeenpanossa: miten luoda voittajakulttuuria ja millaista johtamisen mindsettia kasvun rakentaminen vaatii.  Tämän jälkeen syvennyttiin siihen, mitä tämä edellyttää jokaiselta johtajalta henkilökohtaisesti, mikä on minun next move? 

Aalto EE kehittää yli 40 vuoden kokemuksella korkeatasoisia ratkaisuja organisaatioiden kehittymiseen ja strategiseen uudistumiseen. Lue lisää asiakaskohtaisista ratkaisuista.

Luet nyt: Aalto Leaders' Insight: Case Finnair: Mikä on seuraava askeleesi johtajana kasvamisessa?

Tilaa Aalto Leaders' Insight -uutiskirjeTilaa uutiskirje

Aalto Leaders' Insight -uutiskirjeessä saat ajankohtaisimmat Aalto Leaders' Insight -sisällöt, kutsuja avoimiin tapahtumiimme ja webinaareihin, tiedon tulevista valmennus- ja koulutusohjelmista sekä ennakkoilmoittautujan eduista.

Annan Aalto University Executive Education Oy:lle luvan käyttää yhteystietojani markkinoinnissa, esimerkiksi tiedottaakseen sähköpostitse koulutusohjelmatarjonnasta tai lähettääkseen kutsuja tapahtumiin. Voin päättää milloin tahansa, etten enää halua yhteydenottoja. Katso tietosuojapolitiikka