Pauligilla käytetään päivittäin Explorer–valmennuksen oppeja: ”Tämä oli investointi ihmisiin, ei kulu”

Ex-vt. toimitusjohtaja Tina Andersson sanoo, että johtajavalmennuksen jälkeen työn tekemiseen on löytynyt runsaasti uusia tapoja.

Kuva: Paulig

Paula Salovaara, 19.02.2018

Read this in English.

Puolentoista vuoden mittainen ohjelma rakennettiin Aalto EE:n kanssa.

"Mikä parasta, tämä oli koulutus, josta ei tullut mukana mappia täynnä papereita," Tina Andersson, Pauligin ex-vt toimitusjohtaja, huokaa tyytyväisenä vielä yhden huomion Aalto EE:n kanssa suunnitellun johtamisohjelman hyvistä puolista. Kaappiin tungettavan seminaarimapin sijaan Aalto EE:n kanssa rakennetulta Explorer-valmennukselta tuli mukaan työpaikalle valtavasti oppia, inspiraatiota, esimiesten välinen uniikki yhteishenki ja kahdeksan tuotantoon päätynyttä konkreettista projektia. 

Tapaamme Anderssonin kanssa Vuosaaressa Pauligin kahvintuoksuisessa pääkonttorissa. Konttoritilojen lasiseinän läpi näkyy tuotantolinjalla vihreiden Presidentti-kahvipakettien ripeästi etenevä jono. Kahvin lisäksi Pauligin linjoilla kulkee mausteita, ja vuoden takaisen yritysoston myötä myös modernia nyhtökauraa. Elintarvikealan kehittyessä tarvitaan uusia elämyksiä, uusia makuja ja uutta ajattelua. Andersson kertoo, että valmennusohjelman ansiosta talosta löytyy nyt perinteisten toimintojen, kahvilinjojen ja paahtimon lisäksi myös Innovation Incubator -niminen hanke. Se on pieni yksikkö, jonka tehtävänä on kokeilla jopa hurjalta tuntuvia muutosideoita. “Ilman Explorer-valmennusta emme olisi koskaan uskaltaneet lähteä suuriin muutoksiin”, kertoo Andersson.

Talosta löytyy nyt perinteisten toimintojen, kahvilinjojen ja paahtimon lisäksi myös Innovation Incubator -niminen hanke."

Palataan kesään 2016. Andersson oli juuri tullut firmaan ja pääsi saman tien mukaan johtajavalmennuksen pilottivaiheeseen. Aalto EE oli räätälöinyt Pauligille ohjelman, jonka aikana 190 esimiestä opetteli - ja oppi - kasvuyrityksen johtamistaitoja. Anderssonille se oli todellinen sukellus altaan syvään päätyyn, ja paras mahdollinen työpaikkaan perehtyminen.

Ohjelman pääarkkitehti Pauligin puolella oli ex-henkilöstöjohtaja Niklas Lindholm. Hän kertoo lähtötilanteesta ja tarpeesta, johon Explorer-valmennus rakennettiin. Pauligin slogan on Exploring great taste, se ajatus on ollut yhtiön dna:ssa perustamisesta lähtien. Halusimme jatkaa perustaja Gustav Pauligin vuonna 1876 aloittamaa tarinaa.

Lindholm sanoo, että koko organisaation täytyy sisäistää jatkuvan uteliaisuuden ajatus: “Mikromanageroinilla ei pääse mihinkään, kaikkien täytyy olla mukana.”

Meillä on fiksuja ihmisiä ja paljon ideoita”, Lindholm kertoo. “Valmennuksen avulla opimme, miten ideoita johdetaan.”

Valmennusta suunniteltaessa Aalto EE:n kanssa päätettiin, että nyt ei tehdä perinteistä seminaaria, jossa tuodaan guru puhumaan ja illalla syödään päivällistä rennosti. Ohjelma rakennettiin tarkoituksella hyvin tiiviiksi ja intensiiviseksi. Osallistujat jaettiin pieniin ryhmiin ja he tekivät aikapaineen alla tehtäviä, pitchasivat ideoitaan ja hioivat konsepteja yhdessä kurssin vetäjien kanssa. Lindholm arvelee tiukan tahdin ja korkean vaatimustason johtaneen siihen, että jokainen kahden päivän kurssiryhmä onnistui jalostamaan käyttökelpoisia konkreettisia ajatuksia. “Meillä on fiksuja ihmisiä ja paljon ideoita”, Lindholm kertoo. “Valmennuksen avulla opimme, miten ideoita johdetaan.”

Tina Andersson tiivistää ohjelman opit näin:

”Tärkeintä oli, että saimme työkaluja, joiden avulla esimiestyö paranee ja näin koko yhtiö hyötyy valmennuksesta, vaikka kaikki yli 2000 työntekijää eivät pääse ohjelmaan.”

Jokapäiväiseen toimintaan on iskostettu nyt myös se, että uutta suunniteltaessa mukana on oltava väkeä kaikilta osastoilta. Uuden kasvukulttuurin synnyttämiseen tarvitaan kaikki erilaiset näkemykset.

Kaksipäiväisen lähijakson lopuksi jokaisen piti tehdä oma esimieslupaus. Andersson teki lähes joka ryhmän kanssa uuden lupauksen. ”Lupasin ensimmäisellä jaksolla olevani esimiestyössä kapinallinen. Ei anarkistisesti kapinallinen, vaan niin että kyseenalaistan ajatuksia.”

Niklas Lindholm kertoo oivaltaneensa valmennuksen aikana, että suuriakin asioita voi edistää nopeasti, kun prosessi on selkeä ja hyvin mietitty. ”Aina kun on kokous kalenterissa, Outlook merkitsee sen automaattisesti tunnin pituiseksi. Sen voi jatkossa kyseenalaistaa.”

Valmennuksen vetäjä, tanskalainen toimitusjohtaja, Aalto EE:n Senior Advisor, Hans Henrik Lund toi persoonallaan ja osaamisellaan opetukseen sekä syvyyttä että laatua, sanoo Lindholm. Lindholmin ja Anderssonin lisäksi myös valmennuksen käyneet pauligilaiset ovat antaneet sille korkeat arvosanat. Räätälöity kokonaisuus oli Anderssonin mukaan juuri sopiva Pauligille. ”Tämä oli investointi ihmisiin, ei missään nimessä kulu.”

Ohjelman käyneet työntekijät kertovat minulle käyttävänsä päivittäin työssään saamiaan oppeja.”

Puolitoista vuotta ja kahdeksan jaksoa myöhemmin Tina Andersson riemuitsee tuloksista. ”Ohjelman käyneet työntekijät kertovat minulle käyttävänsä päivittäin työssään saamiaan oppeja.” Se on harvinaista, sanoo Andersson, yleensä koulutuksien jälkeen arki tempaisee mukaansa, vanhat rutiinit ottavat vallan ja seminaarimappi jää virumaan hyllyyn täysin turhana. ”Olen niin ylpeä näistä ihmisistä ja heidän kyvystään oppia uutta!”

Aalto EE kehittää yli 40 vuoden kokemuksella korkeatasoisia ratkaisuja organisaatioiden kehittymiseen ja strategiseen uudistumiseen. Lue lisää asiakaskohtaisista ratkaisuista.

Luet nyt: Aalto Leaders' Insight: Pauligilla käytetään päivittäin Explorer–valmennuksen oppeja: ”Tämä oli investointi ihmisiin, ei kulu”

Tilaa Aalto Leaders' Insight -uutiskirjeTilaa uutiskirje

Aalto Leaders' Insight -uutiskirjeessä saat ajankohtaisimmat Aalto Leaders' Insight -sisällöt, kutsuja avoimiin tapahtumiimme ja webinaareihin, tiedon tulevista valmennus- ja koulutusohjelmista sekä ennakkoilmoittautujan eduista.

Annan Aalto University Executive Education Oy:lle luvan käyttää yhteystietojani markkinoinnissa, esimerkiksi tiedottaakseen sähköpostitse koulutusohjelmatarjonnasta tai lähettääkseen kutsuja tapahtumiin. Voin päättää milloin tahansa, etten enää halua yhteydenottoja. Katso tietosuojapolitiikka