Muuttuva työ vaatii osaamisen jatkuvaa ylläpitoa – Tältä elinikäinen oppiminen näyttää käytännössä

Elinikäisestä oppimisesta on tullut asiantuntijatyön uusi normaali. Menestyksekäs työura edellyttää systemaattista itsensä kehittämistä ja uusien asioiden oppimista.

Alisa Kettunen, 11.06.2019

Ancora imparo, opin edelleen, Michelangelo kerrotaan sanoneen 87-vuotiaana. Renessanssinero oli oikeassa jo vajaa 500 vuotta sitten, mutta kiihtyvää tahtia muuttuva nykymaailma vaatii meiltä vielä enemmän. Ei riitä, että nuorena saa koulutodistuksen käteen ja niillä tiedoilla luovii läpi työelämän.  

Asiantuntijatyössä ei enää pärjää, jos omaa osaamistaan ei päivitä työuran aikana. Menestyminen ja kilpailukyvyn säilyttäminen työelämässä edellyttää aktiivista otetta oman tietämyksen jatkuvaan kasvattamiseen ja itsensä haastamiseen. 

Kaksi laatujohtamisen asiantuntijaa kertoo, miten elinikäinen oppiminen näkyy heidän arjessaan ja miten se on vaikuttanut heidän urapolkuunsa. 

Innostu, opi ja sovella omaan arkeen 

IT Quality Manager Hanne Laitinen on tehnyt lähes 20 vuoden työuran Nordeassa ja ehtinyt nähdä arkea pankkitiskillä, sisäisessä asiakaspalvelussa ja erilaisissa tehtävissä IT-osastolla. Viimeiset vuodet laadunvarmistuksen ja laatujohtamisen parissa työskennellyt Laitinen on päässyt etenemään tehtävissä pitkälti oman mielenkiinnon ja motivaation mukaan. 

Se motivoi valtavasti, kun omaa osaamista ja kehittymistä saa viedä työarkeen.”

”En usko, että olisin viihtynyt näin pitkään samassa firmassa, jos työnantaja ei olisi mahdollistanut oppimista ja opitun soveltamista käytäntöön. Se motivoi valtavasti, kun omaa osaamista ja kehittymistä saa viedä työarkeen”, hän sanoo. 

Laitinen kertoo olevansa todella utelias ja tiedonhaluinen, mikä on tehnyt jatkuvasta oppimisesta luonnollisen osan arkea. Oppimista tapahtuu käytännössä päivittäin yksinkertaisesti havainnoimalla, kuuntelemalla ja osallistumalla. Uusia asioita voi oppia vaikkapa aamukahvilla, kun selaa LinkedIniä ja klikkaa kiinnostavaan artikkeliin, jonka tarjoamaa tietoa pystyy reflektoimaan omaan työhön. Ahkera ammattikirjallisuuden lukeminen sekä äänikirjojen ja podcastien kuuntelu kuuluvat myös vahvasti Laitisen arkeen. 

”Oppimista ei mielestäni voi kategorisoida ainoastaan niin, että menee johonkin tilaisuuteen ja saa sieltä oppia. Lukemalla ja kuuntelemalla saa paljon uusia ideoita, joita voi sitten kokeilla työelämässä tai kotona. Tietysti jatkuvan kehittämisen hengessä osa opeista jää elämään ja osa ei. Esimerkiksi konmaritusta kokeiltuani totesin, että se ei toimi omassa elämässäni”, Laitinen kertoo nauraen. 

Päivittäisen arjessa oppimisen lisäksi Laitinen on käynyt myös koulutuksia ja ohjelmia sekä on aktiivinen erilaisissa ammattiverkostoissa. Yksi käänteentekevä kokemus oli vuoden kestävä Aalto PRO:n Master Class in Quality -koulutusohjelma. Laitinen osallistui MQ-ohjelmaan saman koulutuksen käyneen esimiehensä innoittamana ja jatkoi tietään laadun erityisasiantuntijaksi. Laatujohtamisen ja strategisen kehittämisen koulutus toi työhön aivan uusia näkökulmia, ja idearikasta ajatustenvaihtoa Laitinen on jatkanut koulutuksen jälkeen ohjelman suorittaneiden laatuosaajien MQ-klubissa. 

”Kokonaisuus oli intensiivinen ja opetti paljon. Koulutuksessa innovoitiin ja vaihdettiin ajatuksia melko lentävästi, ja koulutuksen päätyttyä olinkin arjessa aika yksin ajatusteni kanssa. Opitut asiat piti skaalata työelämään, eikä koko pakkaa voinut tietenkään heittää ihan uusiksi. Onneksi löysin valmistumisen jälkeen alumnien MQ-klubin, josta sain sprarrailukavereita jakamaan välillä utopistisiakin ideoita laadun ympärillä. On myös todella kiinnostavaa, kun klubin kautta pääsee tutustumaan laatuasioihin eri alojen kautta. Oman innostumisen myötä olen päätynyt myös klubin hallitukseen.” 

Olisi outoa ajatella, että olemme joskus valmiita oppimisessa."

Koulutuksen myötä Laitinen alkoi myös miettiä, miltä hänen ammatillinen aarrekarttansa näyttäisi tulevaisuudessa. Hän on omistanut uransa pitkälti laadun kehittämisellä, ja koulutuksen jälkeen tuntui siltä, että seuraava askel laatu-uralla olisi kouluttamisen parissa. Laitinen siirtyykin nyt kesällä Nordean pankkipuolella kouluttajan pestiin. 

”Intohimo uuden oppimiseen kumpuaa siitä, että sitä kautta ymmärtää miten asioita pystyy tekemään paremmin. Uudessa työssäni kouluttajana pääsen nyt kokonaisvaltaisesti vaikuttamaan myös muiden kehittymiseen paremmaksi”, Laitinen sanoo. 

Pyri joka päivä olemaan parempi kuin eilen 

DNA:n Lean Agile Coach Antti Jaakkonen oli johtajakoulutuksessa 22-vuotiaana ollessaan armeijassa. Sieltä on lähtöisin Jaakkosen tapa suhtautua ihmisten toimintaan ja johtamiseen organisaatiossa: hän tajusi, että paras tapa saada ihmiset tekemään asioita tuloksellisesti oli kertoa selkeästi minkä takia jotain tehdään. Samalla periaatteella Jaakkonen jatkoi työelämään, ensin koodaajaksi ja konsultiksi ja sittemmin ohjelmistokehityksen tiimiesimieheksi ja myöhemmin yritysarkkitehdiksi.  

Jaakkonen on koko uransa panostanut vahvasti itsensä kehittämiseen ja oppimiseen. Sen merkitys on konkretisoitunut erityisesti nykyisissä tehtävissä DNA:n coach-roolissa, kun teknologia- ja sisältövastuiden sijaan työn keskiössä on ihmisten auttaminen ja työtapojen kehittäminen. 

”Olisi outoa ajatella, että olemme joskus valmiita. Jos haluan auttaa ihmisiä oivaltamaan miten omaa työtä voisi kehittää, minun pitää itse oppia joka päivä jotain uutta ja pyrkiä olemaan parempi kuin eilen. Koen onnistuneeni, jos pystyn viemään oppejani eteenpäin muille.” 

Pelkästään saavutettujen taitojen ylläpitäminen vaatii energiaa, mutta paremmaksi kehittyminen vaatii vielä paljon enemmän. Jaakkosen mukaan on lisäksi tärkeää vaihtaa fokusta, ettei osaaminen kehity liian yksisuuntaisesti. Vaikka asiantuntijatyössä tullaan edelleen tarvitsemaan yhden asian osaajia, monimuotoista osaamista kaivataan yhä enemmän. Kun hallitsee asioita myös oman alueen ulkopuolelta, kyvykkyys ratkaista erilaisia ongelmia laajenee. Osaamispääomaa voi kasvattaa eri keinoin. 

MQ-ohjelmasta sain niin paljon uusia ideoita työhön, että opiskelu oli kuluttavan sijaan voimaannuttavaa."

”Kirjoista ei löydä kaikkea, mutta kyllä niistä löytyy äärimmäisen paljon teoriataustaa ja elävän elämän esimerkkejä. Luen vuodessa noin 30-40 kirjaa. Pyrin myös käymään erilaisissa relevanteissa verkko- ja lähiopetuskoulutuksissa ja meetupeissa. Pari vuotta sitten suoritin Aalto PRO:n Master Class of Quality -ohjelman, joka oli tajuntaa laajentava kokonaisuus. Ruohonjuuritasolla osaamisen kehittäminen puolestaan tarkoittaa minulle päivittäistä työn havainnointia ja ongelmien analysointia yhdessä muiden kanssa. Kun jatkuvan parantamisen syklin saa rakennettua, siitä juuri kumpuaa elinikäinen oppiminen, jota voi sitten tukea muiden osaajien kanssa sparrailulla, kirjallisuudella ja koulutuksilla”, Jaakkonen valottaa. 

Tietoinen uuden oppiminen ja opiskelu vaativat toki aikaa. Parhaat työnantajat tukevat osaamisen kehittämistä, mutta kyse on myös arjen valinnoista. Omasta osaamisesta huolehtiminen on paras tae tulevaisuudesta, koska kukaan muu ei tee sitä puolesta. Harvoin ollaan niin kiireisiä, että viikosta ei voisi käyttää hetkeä itsensä kehittämiseen ja muutamaa päivää vuodesta koulutuksessa istuen. Aikaa ja energiaa yleensä myös löytyy heti, kun motivaatio on kohdallaan. 

”Saan energiaa ihan puhtaasti oppimisen ja oivaltamisen tuomasta ilosta. Esimerkiksi Aalto PRO:n Master Class in Quality -ohjelmasta sain niin paljon uusia ideoita ja draivia työhön, että opiskelu oli kuluttavan sijaan oikeastaan voimaannuttavaa, vaikkakin lähipäivien jälkeen usein tuntui siltä, että on niin paljon asioita joista ei tiedä mitään.” 

Koulutusohjelman suorittamisen jälkeen Jaakkonen on toiminut alumnien MQ-klubissa puheenjohtajan pestiä myöten. Kun yhdistää yli 20 vuosikurssin eri toimialoilla työskentelevien alumnien osaamisen, käytössä on valtava määrä tietoa hyödynnettävänä. Muiden kokemuksista voi ottaa opiksi, ja soveltaa tapaamisten kautta saatuja oppeja omaan työhön. Joku klubin jäsenistä on varmasti törmännyt esimerkiksi vastaavaan ongelmaan, jonka kanssa itse painii. Viime aikoina klubissa on muun muassa puhuttu paljon ketteryydestä ja laadusta sekä ihmisten johtamisesta ilman esimiestä. Jaakkonen on myös pohtinut paljon sitä, kuinka vähän yritykset panostavat toiminnan systemaattiseen kehittämiseen ja asioiden tekemiseen paremmin. 

”Elinikäinen oppiminen ei saisi jäädä vain yksilötasolle, vaan samoin yritysten tulisi jatkuvasti kehittää osaamistaan”, hän toteaa.  

Master Class in Quality – MQ on laatujohtamisen, jatkuvan parantamisen ja strategisen kehittämisen täydennyskoulutusohjelma, joka valmistaa tulevaisuuden haasteiden kohtaamiseen ja kilpailukyvyn parantamiseen. Lue lisää ohjelmasta.

Luet nyt: Aalto Leaders' Insight: Muuttuva työ vaatii osaamisen jatkuvaa ylläpitoa – Tältä elinikäinen oppiminen näyttää käytännössä

Tilaa Aalto Leaders' Insight -uutiskirjeTilaa uutiskirje

Aalto Leaders' Insight -uutiskirjeessä saat ajankohtaisimmat Aalto Leaders' Insight -sisällöt, kutsuja avoimiin tapahtumiimme ja webinaareihin, tiedon tulevista valmennus- ja koulutusohjelmista sekä ennakkoilmoittautujan eduista.

Annan Aalto University Executive Education Oy:lle luvan käyttää yhteystietojani markkinoinnissa, esimerkiksi tiedottaakseen sähköpostitse koulutusohjelmatarjonnasta tai lähettääkseen kutsuja tapahtumiin. Voin päättää milloin tahansa, etten enää halua yhteydenottoja. Katso tietosuojapolitiikka