Vältä nämä sijoitusammattilaisen kolme perusvirhettä

Aalto-yliopiston rahoituksen professorin Markku Kaustian mukaan yksittäisiin analyyseihin käytettävien turhien resurssien lisäksi sijoittajat ja sijoitusalan ammattilaiset toistavat tyypillisesti kolmea virhettä: niin sanottua kotiseutuharhaa, harhaista attribuutiota omasta menestyksestään sekä liian aktiivista salkunhoitoa.

Tiia Lappalainen, 16.08.2019

Illuusio siitä, että tuttuja yrityksiä tuntee paremmin, aiheuttaa Kaustian mukaan ylenmääräistä itsevarmuutta omaan analyysiin.

– Usein esimerkiksi suomalaisten yhtiöiden tai tietyn toimialan tuntemuksen hyötyjä liioitellaan. Tämä ala ei olisi niin globaali, jos johonkin keskittymisestä saisi suurta hyötyä.

Toinen tyypillinen virhe on harhakuvitelma omien analyysien menestyksestä. Tätä voitaisiin Kaustian mukaan välttää sillä, jos sijoituspäätöksiä dokumentoitaisiin paremmin. Tällöin olisi myös mahdollisuus oppia virheistä.

Tämä ala ei olisi niin globaali, jos johonkin keskittymisestä saisi suurta hyötyä."

– Kirjanpito ja dokumentaatio siitä, miten päätöksentekoprosessi eteni ja miten päätökseen päädyttiin, on edelleen yllättävän puutteellista. Ihmisen muisti on epätäydellinen. Muistamme paremmin onnistuneet tapaukset. Ajatusprosessin dokumentaatio on vaikeaa, ja siksi myös virheistä oppiminen on haastavaa.

Kolmantena tyypillisenä virheenä Kaustia mainitsee liialliset muutokset portfolion hallinnassa ja markkinoiden ylenmääräisen seuraamisen.

Kun kyseessä on asia, johon ei itse voi vaikuttaa, kontrolli-illuusiota pidetään Kaustian mukaan yllä touhuamalla jotakin.

Myös asiakkaille on helpompi perustella työtään, jos näyttää siltä, että sijoitussalkussa tapahtuu koko ajan muutoksia.

Kaustian mukaan tulevaisuudessa sijoitusalan globaali osaaminen korostuu. Lue lisää osaamistarpeista.

Markku Kaustia kouluttaa Aalto EE:n The Certified European Financial Analyst (CEFA) -tutkintokoulutuksessa. Ohjelman suorittaneet sijoitus- ja rahoitusalan ammattilaiset saavat arvostetun ja Euroopassa tunnustetun CEFA-tutkinnon. Lue lisää ohjelmasta. 

Luet nyt: Aalto Leaders' Insight: Vältä nämä sijoitusammattilaisen kolme perusvirhettä

Tilaa Aalto Leaders' Insight -uutiskirjeTilaa uutiskirje

Aalto Leaders' Insight -uutiskirjeessä saat ajankohtaisimmat Aalto Leaders' Insight -sisällöt, kutsuja avoimiin tapahtumiimme ja webinaareihin, tiedon tulevista valmennus- ja koulutusohjelmista sekä ennakkoilmoittautujan eduista.

Annan Aalto University Executive Education Oy:lle luvan käyttää yhteystietojani markkinoinnissa, esimerkiksi tiedottaakseen sähköpostitse koulutusohjelmatarjonnasta tai lähettääkseen kutsuja tapahtumiin. Voin päättää milloin tahansa, etten enää halua yhteydenottoja. Katso tietosuojapolitiikka