Leania pintaa syvemmältä – mikä koulutus sopii juuri sinulle?

Tuntuuko siltä, että yksittäisillä Lean-työkaluilla organisaatiosi ei ole päässyt Lean-kehittämisessä alkua pidemmälle ja kokeilut ovat kuivuneet kasaan? Mietitkö, miksi näin on käynyt? Eikö Lean olekaan toimiva menetelmä? Olisiko aika perehtyä Leaniin pintaa syvemmältä?

Heli Paalamo, 17.11.2021

Lean on johtamis- ja kehittämisjärjestelmä, jolla parannetaan toiminnan ja prosessien laatua asiakaslähtöisesti ja taloudellisesti, hukkaa ja haitallista vaihtelua vähentämällä. Lean-koulutuksissamme korostamme, että kyse on myös kulttuurin muutoksesta, työntekijöiden osallistamisesta ja muutoksen johtamisesta – ei pelkästään työkaluista ja menetelmistä. Kokonaisuuden ymmärtämisellä, tavoitteellisella ja systemaattisella lähestymistavalla, prosesseja ja toimintatapoja tutkimalla sekä ongelmien juurisyihin vaikuttamalla voit saada aikaan kestäviä muutoksia ja pysyviä parannuksia organisaatiosi toimintaan.

Aalto PRO:n Lean-koulutukset tukevat yritysten ja organisaatioiden tärkeitä voimavaroja: kykyä uudistua ja kehittyä sekä työntekijöiden asiantuntemuksen ja osaamisen kasvattamista elämänlaajuisen oppimisen hengessä. Olemme jo yli kymmenen vuoden ajan kehittäneet Lean-koulutuksiamme huippuasiantuntijoiden johdolla ja asiakaskokemuksia kuunnellen.

Lean-koulutukset tukevat kykyä uudistua ja kehittyä sekä työntekijöiden asiantuntemuksen ja osaamisen kasvattamista elämänlaajuisen oppimisen hengessä."

Asiantuntijoillamme on useiden vuosien kokemus Lean ja/tai Six Sigma -kehittämisestä ja satojen, jopa tuhansien onnistuneiden kehittämisprojektien ohjaamisesta monipuolisesti eri toimialoille. Tämän tuen tarjoamme sinunkin Lean-kehittämispyrkimystesi avuksi. Osaavien asiantuntijoidemme ja samassa tilanteessa olevien kurssikollegojen kanssa pääset keskustelemaan ja jakamaan kokemuksia syvällisesti – ja altistut kenties uusille ajatuksille ja parhaiden käytäntöjen jakamiselle.

Kestävät tulokset vaativat aikaa ja malttia – sekä johtamista

Koulutuksissamme korostamme malttia perehtyä nykytilaan ja perata prosesseja auki: mikä toimii, mikä ei? On tärkeää ymmärtää, että pikavoittojen sijaan pysyvien tulosten saavuttamiseksi pitää tehdä taustatyötä, nähdä vaivaa ja varata aikaa sekä tutkia ongelmaa monelta kantilta juurisyiden esiin kaivamiseksi.

Tulokset eivät synny itsestään ilman panostuksia ja ponnisteluja. Olennaista on mennä paikan päälle tutkimaan, mitä tapahtuu työpaikalla tai valitussa prosessissa, hahmottaa kokonaiskuva, koota näyttöjä ja dataa. Niiden valossa löytää tutkittavan kohteen ongelmat – ilman ”mutu-haparointia”. Usein kestävät saavutukset vaativat turhautumista ja paluuta lähtöruutuun, mutta se kuuluu asiaan ja ratkaisujen kehittäminen on sitten sitäkin palkitsevampaa!

Vasta tutkimisen jälkeen on aika keksiä ratkaisut ja parannukset ongelmaan. Sekä taustatyöhön että ratkaisujen kehittämiseen on löydettävissä sopivat Lean-työkalut ja menetelmät – ongelman luonteesta riippuen. Eikä siinä kaikki: pitää miettiä myös keinot uusien toimintatapojen juurruttamiseksi – tähänhän Lean-innostus tyypillisesti viimeistään lopahtaa.

Parannusten käytäntöön vieminen ja ylläpito vaativat vakiointia, päivittäisjohtamista, seurantaa ja jatkuvan parantamisen laatuympyrän (PDSA - plan, do, study, act) sitkeää pyörittämistä. Tämä tarkoittaa organisaation kulttuurin muokkaamista ja muutosjohtamista, mikä onkin usein se haastavin alue Lean-kehittämisessä. Siksi emme unohda tätäkään näkökulmaa Lean-koulutuksissamme.

Vaihtoehtoisia Lean-oppimispolkuja - mikä on sinun valintasi?

Lean-filosofiaan keskittyvät koulutukset antavat laaja-alaisuutta Lean-kehittämiseen, johtamiseen ja Lean-menetelmien soveltamiseen, mutta niissä ei käsitellä Six Sigmaa. Lean Six Sigma Six Sigma -koulutukset puolestaan syventävät tilastolliseen ongelmanratkaisuun, data-analyyseihin ja prosessien projektimaiseen kehittämiseen perustuvia taitoja. PDSA/PDCA ja/tai DMAIC – kehittämisen mallit tulevat tutuiksi, samoin kuin monet muutkin termit.

Aalto PRO:n Lean -koulutuksissa voit valita erilaisia polkuja organisaatiosi tarpeista ja omasta kiinnostuksestasi riippuen."

Aalto PRO:n Lean-koulutuksissa voit valita erilaisia polkuja organisaatiosi tarpeista ja omasta kiinnostuksestasi riippuen.

Voit aloittaa Lean-polkusi Starttipaketti Leaniin -koulutuksesta, jolloin saat perusymmärryksen Leanin periaatteista ja mahdollisuuksista. Laajempiin koulutuksiimme voit toki osallistua ilman aiempaa osaamista Leanista.

Lean-muutosagenttina pystyt itsenäisesti toimimaan Lean-projektien johtamis- ja vastuutehtävissä. Koulutus sopii sinulle, joka et niinkään tunne omaksesi datan pyörittelyä ja tilastollista ajattelua. Haluat sujuvoittaa toimimattomia prosesseja, oppia fiksumpia ja hyviksi testattuja toimintamalleja, kehittää ratkaisuja ja saada aikaa muutoksia joko päivittäisessä tekemisessä tai johtamiskäytännöissä.

Lean Six Sigma Certified Green Belt sopii sinulle, joka haluat toimia kehitysprojektien tiiminvetäjinä tai tehtäviisi kuuluu prosessien parantaminen. Olet viehättynyt systemaattisista menetelmistä, tieteellisestä kehittämismallista ja datan analysointi ja jalostaminen on sinulle luontaista. Sinun ei tarvitse olla insinööri tai tilastonikkari: itse asiassa lähes puolet osallistujistamme edustavat täysin muita kuin teollisuuden toimialoja. Systemaattinen kehittäminen puree yhtä lailla palveluissa, terveydenhuollossa kuin julkisella sektorilla.

Lean Six Sigma Green Beltista Black Beltiksi - GB2BB sopii sinulle, joka sait kipinän Green Belt -koulutuksesta ja haluat lisää työkaluja pakkiisi. Tavoittelet kenties vaativampia tehtäviä ja kokonaisvaltaisempaa Six Sigma -kehittäjän roolia organisaatiossasi tai haluat oppia perehdyttämään ja ohjaamaan Green Belt -tason osaajia.

Lean ja digitalisaatio rakentamisessa on rakennusalan prosessien kehittämiseen suunniteltu alan ammattilaisille tarkoitettu koulutus. Se tarjoaa uusinta tietoa ja koeteltuja työkaluja rakentamisen suunnittelu -ja tuotantoprosessien tehostamiseen - hukkaa ja virheitä vähentäen, laatua ja luotettavuutta parantaen.

MQ – Mastering Quality on perinteikäs, mutta digiajassa vahvasti elävä laatujohtamisen ohjelma. Sisällössä painottuvat laatu- ja kehittämistoiminnan johtamisen ydinasiat ja Leania käsitellään yhtenä johtamis- ja kehittämisjärjestelmänä. MQ tarjoaa tilaisuuden päivittää näkemyksiäsi laadun tuloksellisesta johtamisesta ja parantamisesta. Samalla saat varmuutta omaan laatuosaamiseesi. 

Tervetuloa kanssamme uusien ajatusten äärelle ja kehittämään fiksumpia toimintatapoja Lean-oppeihin syventymällä! Tähän tarjoutuu useita tilaisuuksia vuonna 2022 tiloissamme Aalto-yliopisto Töölössä.

Kirjoittaja Heli Paalamo työskentelee Senior Competence Managerina Aalto PRO:ssa. Hän on suorittanut mm. Master of Quality -laatujohtamisen koulutuksen sekä Lean Six Sigma Green Belt -sertifikaatin. Aalto PRO on kehittänyt Lean-koulutuksiaan huippuasiantuntijoiden johdolla jo lähes yli kymmenen vuotta. Lue lisää Aalto PRO:n ohjelmista täältä

Luet nyt: Aalto Leaders' Insight: Leania pintaa syvemmältä – mikä koulutus sopii juuri sinulle?

Tilaa Aalto Leaders' Insight -uutiskirjeTilaa uutiskirje

Aalto Leaders' Insight -uutiskirjeessä saat ajankohtaisimmat Aalto Leaders' Insight -sisällöt, kutsuja avoimiin tapahtumiimme ja webinaareihin, tiedon tulevista valmennus- ja koulutusohjelmista sekä ennakkoilmoittautujan eduista.

Annan Aalto University Executive Education Oy:lle luvan käyttää yhteystietojani markkinoinnissa, esimerkiksi tiedottaakseen sähköpostitse koulutusohjelmatarjonnasta tai lähettääkseen kutsuja tapahtumiin. Voin päättää milloin tahansa, etten enää halua yhteydenottoja. Katso tietosuojapolitiikka