Asiakkaamme

Asiakkaamme

"Lean-muutosagentti-koulutus tarjosi täysivaltaisen oppimiskokemuksen. Asiantuntevat kouluttajat osasivat avata lean-maailmaa innostavasti.”

Taru Vuorenpää ja Juha Tynjä
Mäntsälän kunta

Mäntsälän kunnalla projektiasiantuntijana työskentelevä Taru Vuorenpää ja hänen esihenkilönsä, henkilöstöjohtaja Juha Tynjä edistävät kumpikin lean-ajattelua Mäntsälän kunnassa aktiivisesti.

Taru Vuorenpää on Mäntsälän kunnalla verrattain tuore kasvo, mutta kehitystyö julkisella sektorilla on hänelle hyvin tuttua. Pitkän uran valtionhallinnossa tehnyt Vuorenpää on keskittynyt urallaan eritoten työhyvinvoinnin kehittämiseen.

”Kehittäjän rooli on aina ollut minulle tärkeä ja tunne vain voimistui tultuani Mäntsälän kunnan palvelukseen. Aika pian työt täällä aloitettuani ehdotin Juhalle, että kouluttautuisin lean-ajattelun saralla”, Vuorenpää taustoittaa.

Juha Tynjä sanoo kannustaneensa mielellään Vuorenpäätä hakeutumaan Aalto EE:n Lean-muutosagentti-koulutukseen.

”Minulla on itselläni jonkin verran lean-taustaa. Uskon, että lean on tulevaisuuden prosessitekemistä meillä Mäntsälässä. Haluan raivata kunnassamme tilaa sille, että toimintojamme tarkasteltaisiin lean-periaatteiden mukaan”, Tynjä kertoo.

”Ilahduin, kun Taru päätti kouluttautua leanin saralla. Sain hänestä oivallisen aisaparin kehitystyöhön: nyt minä vien lean-ajattelua meillä eteenpäin strategiatasolla, ja Taru on työparinani palvelualuetasolla sparrailemassa esihenkilöiden kanssa”, Tynjä lisää. 

Opiskelukokemus oli erinomainen. Asiantuntevat ja mukaansatempaavat kouluttajat osasivat avata lean-maailmaa innostavasti.

Kattava perehdytys lean-filosofiaan

Vuorenpää kertoo osanneensa odottaa Aalto EE:lta korkeatasoista koulutusta, mutta yllättyneensä silti positiivisesti Lean-muutosagentti-koulutuksen laadukkuudesta.

”Opiskelukokemus oli erinomainen. Asiantuntevat ja mukaansatempaavat kouluttajat osasivat avata lean-maailmaa innostavasti”, Vuorenpää muistelee.

”Kyseessä ei todellakaan ollut mikään pintapuolinen huitaisu, vaan monen kuukauden valmennus, jonka aikana pääsin käytännössä syventymään lean-filosofiaan niin välitehtävien kuin koko ohjelman ajan jatkuvan laajan projektityön kautta. Ohjelma tarjosi täysivaltaisen oppimiskokemuksen”, Vuorenpää lisää.

Vuorenpää sanoo ammentaneensa Lean-muutosagentti-koulutuksesta paljon eväitä uuteen työhönsä:

”Lean antaa kehitystyölle erinomaiset raamit. Leanissa kaikki osallistetaan kehitystoimintaan, ja samalla kun kehitetään, kehitytään itsekin. Tämä ajattelumalli tuntuu omalta”, Vuorenpää alleviivaa.

”Koulutus kirkasti ajatteluani ja syvensi osaamistani. Lähestyn nyt kaikkea kehitystyötä lean-filosofian kautta: tiedän, kuinka tärkeää on kartoittaa perusteellisesti nykytila ennen kehitystyön aloittamista – ja onnistumisien jälkeen keskityn varmistamaan, että saavutettu lopputulos saadaan säilytettyä”, Vuorenpää huomauttaa.

Vuorenpää kertoo saaneensa runsaasti uusia ideoita keskusteluista muiden osallistujien kanssa.

”Vuorovaikutus ryhmässämme oli erinomaista. Lähiopetuksen aikana heräsi todella kiinnostavia keskusteluja, jotka jatkuivat vielä tauoillakin”, Vuorenpää sanoo.

”Aalto EE oli sopeuttanut kaikki työkalunsa hyvin toimiviksi etäopiskeluun ja opiskelu sujui mainiosti myös etäpäivinä. Olin silti tyytyväinen, että loppujen lopuksi olimme etäopiskelussa vain kahtena päivänä. Opiskelu samassa tilassa oli niin antoisaa – juuri näiden keskustelujen takia”, Vuorenpää korostaa.

Lean antaa kehitystyölle erinomaiset raamit. Leanissa kaikki osallistetaan kehitystoimintaan, ja samalla kun kehitetään, kehitytään itsekin.

Onnistunut projektityö

Taru Vuorenpää toteutti Lean-muutosagentti-koulutuksen projektityönään Mäntsälän kunnalle rekrytointiprosessin esiselvityksen. Juha Tynjä kehuu projektityötä hyödylliseksi.

”Rekrytointi on menettänyt tehoaan työmarkkinoilla. Haluamme uudistaa rekrytointiamme ja Tarun tekemä projektityö oli tälle uudistustyölle hyvä alkusysäys: siinä havainnollistettiin ja tuotiin selkeästi näkyväksi rekrytoinnin kipukohdat ja pullonkaulat. Tarun projektityön ansiosta pääsimme heti kehittämään oikeita asioita”, Tynjä kertoo.

”Lean-muutosagentti-koulutuksen ehdoton hyöty on siinä, että osallistujat oppivat sanoittamaan ongelmanratkaisua oikein, ja kiinnittämään kehitystyössä huomion oikeisiin asioihin. On äärimmäisen tärkeää, että prosessien ja toimintatapojen kehittämisessä keskitytään juuri oikeisiin asioihin alusta alkaen, eikä ajauduta väärille urille. Lean-muutosagentti-koulutuksen ansiosta hutilyöntien mahdollisuus laskee ratkaisevasti”, Tynjä huomauttaa.

Tynjä ja Vuorenpää painottavat, että lean-ajattelulle on Mäntsälän kunnassa nyt selvä tilaus.

”Olemme monella tapaa uuden edessä. Mäntsälän kunta sai vuoden 2021 lopulla uuden strategian, minkä myötä katsomme asioita uusin silmin. Lean-ajattelusta on tässä työssä paljon apua”, Vuorenpää sanoo.

Lean-muutosagentti-koulutuksen ehdoton hyöty on siinä, että osallistujat oppivat sanoittamaan ongelmanratkaisua oikein, ja kiinnittämään kehitystyössä huomion oikeisiin asioihin. 

”Lean on hiljattain kirjattu toimintastrategiaamme ja olemme määritelleet tavoitteet sille, montako prosessia haluamme vuositasolla leanata. Kuntalaiset ja palvelut edellä mennään ja tähdätään jatkuvaan parantamiseen. Olemme päässeet hyvin eteenpäin – ja kehitystyötä on hyvä jatkaa, nyt kun sain Tarun mukaan meidän lean-uskovaisten maailmaan”, Tynjä naurahtaa.

Vuorenpää kertoo hyödyntävänsä Lean-muutosagentti-koulutuksen oppeja työssään päivittäin ja suosittelevansa koulutusta mielellään muillekin.

”Suosittelen ehdottomasti osallistumista. Jos suinkin mahdollista, kannattaa koulutusohjelmaan lähettää useampi osallistuja kerralla. Se olisi viisas satsaus. Mitä useampi ihminen organisaatiossa sisäistää lean-ajattelun, sen saumattomammin jatkuvan kehittämisen saa sujumaan”, Vuorenpää toteaa.

Lean-muutosagentti-koulutus