Asiakkaamme

Asiakkaamme

"Tekoälyn valtava potentiaali avautui minulle hyvin konkreettisella tavalla Diploma in Artificial Intelligence- ja Python ja tekoäly -ohjelmissa.”

Ville Halkola
Program Quality Manager, Suunto

Program Quality Manager Ville Halkola on työskennellyt Suunto Oy:ssä pian kahden vuoden ajan. Työ seikkailijoiden ja urheilijoiden suosimien urheilukellojen, sukellustietokoneiden ja urheiluinstrumenttien parissa on Halkolan mukaan hyvin innostavaa.

Tampereen teknillisestä yliopistosta aikoinaan valmistunut Halkola on erikoistunut parikymmenvuotisen työuransa aikana teknologian testaukseen. Tullessaan Suunnolle töihin Halkola tiesi haluavansa syventää tekoälyosaamistaan.

”Koulutustarjoajan valinta oli helppoa, sillä minulla oli erinomaisia kokemuksia Aalto EE:n valmennuksista – takataskustani löytyy muun muassa Aalto EE:n Lean Six Sigma Black Belt -sertifikaatti”, Halkola kertoo.

”Sopivan ohjelman löytäminen sen sijaan mietitytti. Diploma in Artificial Intelligence kiinnosti, mutta halusin paitsi ymmärtää oppimaani myös päästä soveltamaan sitä käytännössä. Minulla ei ollut kuitenkaan lainkaan koodaustaustaa. Ei auttanut kuin ottaa puhelin käteen ja soittaa Aalto EE:lle”, Halkola naurahtaa.

Halkolalle räätälöitiin tämän tarpeita palveleva valmennuspaketti. Hän päätyi suorittamaan peräkkäin kaksi ohjelmaa: Python ja tekoäly – koodauksen perusteet sekä Diploma in Artificial Intelligence.

”Kävi ilmi, että Aalto EE oli alun perin suunnitellutkin ohjelmat niin, että ne muodostavat hyvän kokonaisuuden. Niiden suorittaminen työn ohessa oli haastavaa, mutta tehtävissä – ja lopputulos erittäin palkitseva”, Halkola luonnehtii.

Python ja tekoäly – koodauksen perusteet -valmennusta Halkola kiittelee hyvin käytännönläheiseksi. Ohjelmassa pääsi heti koodauksen makuun.

”Vaikka minulla ei ollut koodaustaustaa, olin aikoinani korkeakoululla jotain perusteita oppinut. Varsin maltillisilla pohjatiedoilla pystyin etenemään muiden mukana. Se meni hienosti, kuin olisi portaita kiivennyt”, Halkola muistelee.

”Ohjelma ylitti odotukseni. Jo muutaman kuukauden valmennuksen jälkeen pystyin rakentamaan omasta mielestäni suhteellisen monimutkaisen softapätkän. Se oli todella positiivinen yllätys”, Halkola lisää.

Koodaustöissä osallistujien apuna oli myös Aalto-yliopiston opiskelijoita. Halkola kuvaa tätä loistavaksi oivallukseksi.

”Saimme lisäkäsiä valmentamaan meitä – ja opiskelijat pääsivät verkostoitumaan työelämässä pitkään olleiden konkareiden kanssa. Molemmat osapuolet voittivat. Se oli hieno idea”, Halkola kuvailee.

”Huomasin myös yllätyksekseni, että koodaaminen on luovaa työtä. Se on aika harvinaista herkkua tänä päivänä”, hän jatkaa.

Ohjelma ylitti odotukseni. Jo muutaman kuukauden valmennuksen jälkeen pystyin rakentamaan omasta mielestäni suhteellisen monimutkaisen softapätkän."

Diploma in Artificial Intelligence -valmennusta Halkola luonnehtii silmiä avaavaksi kokonaisuudeksi.

”Sama positiivinen kokemus jatkui myös tässä ohjelmassa. Sukelsimme syvälle aihepiirin sisälle erittäin kovatasoisten valmentajien johdolla. Lisäksi ohjelmassa oli mielenkiintoisia vierailevia kouluttajia teollisuudesta. Kun yhtälöön liitettiin osallistujat, joilla oli kaikilla merkittävää kokemusta, syntyi varsin keskusteleva ja antoisa valmennuskokemus”, Halkola pohtii.

Diploma in Artificial Intelligence -ohjelma tarjosi Halkolan mukaan laajan perspektiivin tekoälyn luomista liiketoimintamahdollisuuksista – ja lisäksi hänen kaipaamaansa käytännönläheisyyttä.

”Ohjelman myötä minulle hahmottui, kuinka iso analyyttisten työkalujen maailma on. Tekoäly tuo perinteisten tilastollisten menetelmien rinnalle valtavasti uutta – analysoitavia asioita, jotka voi muuttaa dataksi ja tuoda päätöksentekopöytiin”, hän tähdentää.

”Kattavan kokonaiskuvan lisäksi pääsimme tässäkin ohjelmassa konkreettisesti kehittämään tekoälysovelluksia erilaisissa harjoituksissa”, hän lisää.

Halkola toteutti Diploma in Artificial Intelligence -ohjelmassa projektityönä tekoälyohjelman, joka lukee Suunnon asiakaspalautteita valitun tuotteen osalta ja valitsee valtavasta tekstimassasta merkittävimmät asiakkaita askarruttavat kysymykset tuotekehityksen käyttöön.

”Tekoäly mahdollisti tiedon ammentamisen tavalla, joka olisi perinteisillä tilastollisilla keinoilla mahdotonta. Tuhansien palautteiden lukeminen ja yhteenvedon luominen on erittäin aikaa vievää, mutta luomani tekoälyohjelma suoriutuu ylätason yhteenvedon tekemisestä noin tunnissa”, Halkola kuvailee.

Kahden ohjelman yhdistäminen oli Halkolan mukaan erinomainen valinta.

”Ohjelmat sopivat hyvin yhteen. Python ja tekoäly antoi vahvan pohjan Diploma in Artificial Intelligence -ohjelman oppien omaksumiselle. Olen hyvin tyytyväinen lopputulokseen. Töitä riitti, mutta osaamiseni nousi aivan uudelle tasolle”, Halkola toteaa.

Halkolan ohjelmista ammentamat opit on jo viety Suunnolla käytäntöön. Hän toteutti ohjelmien aikana Suunnon D5 sukellustietokoneen tuotekehityksen avuksi tekoälysovelluksen koekäyttöön, jolla seurataan viittä tuotteen ominaisuuksista mitattua parametria ja seulotaan mahdollisesti viallisia laitteita tarkempiin tutkimuksiin.

”Luomani koneoppimismalli osoittautui jo alustavissa ajoissa jopa ällistyttävän älykkääksi. Hyviä laitteita päätyy nyt mahdollisten viallisten joukkoon selvästi vähemmän”, Halkola kertoo.

Sukelsimme syvälle aihepiirin sisälle erittäin kovatasoisten valmentajien johdolla. Lisäksi ohjelmassa oli mielenkiintoisia vierailevia kouluttajia teollisuudesta."

”Rakentamani sovellus oli varsin yksinkertainen, mutta minulle se oli iso osaamishyppy. Oli hieno kokemus nähdä, kuinka aikaisessa vaiheessa voi itse ryhtyä rakentamaan sovelluksia. Tekoälyn valtava potentiaali avautui hyvin konkreettisella tavalla”, Halkola sanoo.

”Sovellusten rakentaminen itse auttoi myös ymmärtämään kohteita, joissa tekoälyä voidaan hyödyntää ja tunnistamaan tekoälyyn liittyvät riskit”, hän painottaa.

Halkola kertoo suosittelevansa molempia ohjelmia mielellään. Ohjelmien yhdistämistä hän suosittelee kaikille, joilla kiinnostusta lähteä itse rakentamaan tekoälyosaamista.

”Suosittelen lämpimästi molempia ohjelmia. Hyvät perustiedot omaaville Diploma in Artificial Intelligence -ohjelma antaa erinomaisen läpileikkauksen tekoälyn nykytilasta ja tulevaisuuden mahdollisuuksista – ja jos pohjatiedoissa on petrattavaa, Python ja tekoäly tarjoaa oivan tilaisuuden hypätä sinne kuuluisalle softa-alueelle. Olen elävä esimerkki siitä, että se onnistuu vieläpä tässä vaiheessa uraa”, Halkola vakuuttaa.

Python ja tekoäly – koodauksen perusteet

Diploma in Artificial Intelligence

 

Diploma in Artificial Intelligence -tekoälykoulutus toteutetaan yhteistyössä Aalto EE ja Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelut HY+ sekä Suomen tekoälykeskus FCAI (Finnish Center for Artificial Intelligence).