Haku / ilmoittautuminen

Haku / ilmoittautuminen

Paikka

Paikka

Toistuvuus

Toistuvuus

Edellinen sivu

Hankintojen johtaminen

Kasvua ulkoisten resurssien paremmalla hyödyntämisellä

Miten hankinta-asiantuntijana kehität organisaatiosi ulkoisten resurssien käyttöä? Hyödynnättekö tarjolla olevat mahdollisuudet riittävällä toimittajamarkkinoiden analysoinnilla?

Hankinnalla on tärkeä rooli liikevaihdon kasvattamisessa ulkoisen resurssiverkostonsa avulla. Kasvulle ja kannattavuudelle on kuitenkin keskeistä se, miten ulkoisia resursseja johdetaan, hyödynnetään ja kehitetään. Toimittajaverkostoon suhtautuminen ulkoisina resursseina vaikuttaa laajasti yrityksen eri toimintojen toimintatapoihin ja käytäntöihin parantaen sekä sisäistä että ulkoista yhteistyötä.

Hankintojen johtaminen on rakennettu tiiviissä yhteistyössä Aalto-yliopiston asiantuntijoiden ja yritysmaailman edustajien kanssa. Se tarjoaa sinulle kattavan kuvan strategisen ja tehokkaan hankinnan johtamisesta. Syvennät taitojasi muun muassa taloudellisten mittareiden ja ennustamisen osalta, käänteisessä markkinoinnissa ja toimitusketjujen kehittämisessä sekä parannat prosessiosaamistasi. Vahvistat koulutuksessa valmiuksiasi muutosjohtamisessa sekä otat haltuun keinoja, joiden avulla käynnistät kehittämistyön omassa organisaatiossasi.

Sisällön painopisteet on valittu tukemaan parhaiten yrityksiä, joissa hankinnan roolia halutaan kehittää liiketoiminnan tavoitteita paremmin tukevaksi, ulkoisia resursseja hyödyntäen, kokonaisuus ymmärtäen.

 
Lataa esite Ota yhteyttä

Hankintojen johtaminen on uuden nimen saanut koulutuskokonaisuus, joka ammentaa suositusta Diploma in Global Sourcing (DGS) -ohjelmasta. Koulutuksen sisältöä on nimen muutoksen yhteydessä terävöitetty ja osallistumisvaihtoehtoja lisätty. Haluamme näillä keinoin vastata entistä paremmin hankintojen parissa työskentelevien asiantuntijoiden kehittämistarpeisiin.

Diploma in Global Sourcing -koulutus luotiin alun perin globaalisti toimivan suomalaisen suuryrityksen hankinta- ja ostotoiminnan kehittämisohjelmaksi. Sittemmin satoja hankinta-ammattilaisia on osallistunut avoimeen DGS-ohjelmaan kehittääkseen sekä itseään että yritystään. Hankinta- ja ostotoiminta on kehittynyt huomattavasti sen jälkeen, kun avoin ohjelma käynnistettiin vuonna 2008, ja koulutusta on kehitetty sen mukaisesti.

Hyödyt

Koulutus kasvattaa kykyäsi analysoida, arvioida ja kehittää hankintaa osana liiketoiminnan tavoitteita. Käytännönläheiset tehtävät ja työkalut auttavat hyödyntämään opittua jo ohjelman aikana. Koulutuksen jälkeen osallistujalla on hallussaan kokonaiskuva modernista hankinnasta ja ymmärrys siitä, millaisilla toimenpiteillä kehitystä voi lähteä viemään eteenpäin omassa organisaatiossa. Ohjelma tarjoaa uusia näkemyksiä, sovellettavia konsepteja ja käytännön työkaluja, jotka tehostavat ja helpottavat päivittäistä työtäsi.

Oivalla hankinnan merkitys liiketoiminnan tuloksessa ja arvon luojana.
Kirkasta, vahvista ja kehitä omaa asiantuntemusta hankinnan johtamisesta.
Omaksu kehittämisen menetelmät ja työkalut, toimi parannuksiin tähtäävän toiminnan käynnistäjänä.
Syvennä yhteistyötä sisäisten sidosryhmien kanssa.

Kenelle?

Koulutus on suunniteltu kokeneille hankinta-, kategoria- ja ostopäälliköille, hankinnan strategisissa- tai asiantuntijatehtävissä työskenteleville tai näihin haastaviin tehtäviin siirtymässä oleville henkilöille. Koulutus sopii myös henkilöille, jotka tekevät yhteistyötä hankinnan kanssa esim. tuotanto-, tutkimus- ja kehitys- tai myyntitoiminnoissa.

Koulutus tarjoaa hankintapäälliköille ja muille hankinnan ammattilaisille ainutlaatuisen mahdollisuuden kehittää hankintaa ja verkostoitua muiden hankinnan ammattilaisten kanssa.

 

Sisältö ja aikataulu

Koulutus sisältää 6 opetusjaksoa (11 päivää), joiden aikana perehdytään valittuihin teemoihin asiantuntijoiden johdolla ja ratkotaan yhdessä teemoihin liittyvä haasteita erilaisia menetelmiä ja työkaluja hyödyntäen. Päivien aikana varataan aikaa keskusteluille, verkostoitumiselle ja toisilta oppimiseen.  Opetuspäivien ulkopuolella itsenäisesti suoritettavat verkkokurssit, soveltavat tehtävät ja kirjallisuuteen tutustuminen edesauttavat laajan kokonaiskuvan muodostamista ja opitun käyttöönottoa.

Opetuspäivien lisäksi kokonaisuuteen kuuluu kaksi verkkokurssia: Fundamentals of Supply Chain Management ja Essentials of Leading Change. Verkkokurssit antavat perustiedot valituista teemoista, jolloin opetusjaksoilla voidaan keskittyä syventäviin näkökulmiin.

Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitoksella on tutkittu viimeisen vuosikymmenen aikana useissa väitöskirjoissa ja laajoissa tutkimusprojekteissa sitä, kuinka johtamisjärjestelmää tulisi kehittää ulkoisten resurssiverkostojen tarjoaman kasvun- ja kannattavuuspotentiaalin hyödyntämiseksi. Näihin johtopäätöksiin perehdytään paitsi opetusjaksoilla, myös Kari Tanskasen kirjan ”Ulkoisten resurssien johtaminen” avulla.

Rakenne

11 koulutuspäivää

Koulutuspäivien aikana kuulet huippuasiantuntijoiden alustuksia, keskustelet, teet ryhmätöitä ja muita harjoituksia.

Itsenäistä opiskelua

Monipuolisten menetelmien avulla syvennät ymmärrystäsi ja asiantuntemustasi hankinnan asiantuntijana.

Vaikuttavuuden syventäminen

Kaikutiimityöskentely syventää omaa oppimista ja auttaa jakamaan opittua organisaation sisällä kehittämistoimenpiteiden edistämiseksi.

Koulutusjaksot

Kouluttajat

Kaikki suomalaiset ja ulkomaiset kouluttajat on valittu huolella akateemisen ja liike-elämän kokemuksensa perusteella.

Katri Kauppi

Katri Kauppi toimii logistiikan apulaisprofessorina tieto- ja palvelutalouden laitoksella Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa.

Kari Tanskanen

Kari Tanskanen on teollisuustalouden, toimitusketjujen hallinnan ja hankintojen johtamisen professori Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitoksella.

Hannu Vierimaa

Hannu Vierimaa on toiminut vuodesta 1999 liikkeenjohdon ja prosessijohtamisen konsulttina ja kouluttajana perustamassaan Processman Oy:ssä.  Hänellä on lähes 20 vuoden kokemus prosessien kehittämisestä eri toimialoilla sekä julkisella että yksityisellä sektorilla.

Hannun erityisosaamisalueita ovat mm. prosessijohtaminen, globaalit poikkitoiminnalliset liiketoimintaprosessit, globaalin kysyntäketjun johtaminen, strateginen johtaminen ja suorituksen mittaamisen menetelmät.

Ennen oman yrityksen perustamista Vierimaa toimi Nokia-yhtymässä eri linjavastuissa 1983-1994, johti Nokia-yhtymän Business Process Development -ryhmää 1995-96, oli jäsen Nokia Mobile Phonesin globaalissa logistiikan ydinryhmässä 1996-1997 sekä vastasi globaalisti Nokia Mobile Phonesin varaosalogistiikasta 1997-1998.

Harri Lorentz

Associate Professor, University of Turku

Ketty Tudeer

Tudeerilla on yli 20 vuoden kokemus hankintatoimesta ja toimitusketjun hallinnasta työskenneltyään globaaleissa johtajarooleissa telekommunikaatio- ja autoteollisuudessa.

Tudeerilla on tekniikan lisensiaatin tutkinto Aalto-yliopistosta ja filosofian maisterin tutkinto fysiikasta Helsingin yliopistosta. Hänen jatko-opintojensa tutkimusala on hankintatoimen johtaminen ja kestävä kehitys.

Ketty Tudeerin erityisosaamisalueita ovat hankinta, toimitusketjun hallinta, organisaatioiden transformaatiot, operatiivinen tehokkuus, globaali toimittajayritysten hallinta sekä organisaatioiden kehittäminen. Uransa aikana hän on työskennellyt laajalti muun muassa strategioiden kehittämisen, kestävän kehityksen, prosessien kehittämisen ja riskien hallinnan parissa.

Viimeisten vuosien aikana Tudeer on työskennellyt hankinta- ja logistiikkajohtajana thyssenkrupp Groupissa, Saksassa. Aiemmin hän työskenteli johtavana konsulttina useiden toimialojen parissa ja sitä ennen yli 11 vuotta useissa johtavissa positioissa Nokialla ja Nokia Siemens Networksissa.

Tomasz Mucha

Tomasz Mucha tekee väitöskirjaa tekoälyteknologian (AI) käytöstä ja vaikutuksista voittoa tavoittelevissa organisaatioissa Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitoksella.

Hän on ollut mukana hallituksen aloittamassa Suomen tekoälykiihdyttämössä (Finland’s Artificial Intelligence Accelerator) vuodesta 2019 lähtien ja on yksi the State of AI in Finland 2020 -raportin kirjoittajista. Tomasz on puhunut tekoälystä julkisesti sekä alan ammattilaisille että tutkijoille suunnatuissa tapahtumissa ja konferensseissa sekä opettanut aiheesta paljon.

Muchalla on kymmenen vuoden kokemus asiantuntija- ja johtotehtävistä kansainvälisen liiketoiminnan ja teknologian parista sekä suurista yrityksistä ja start-upeista. Hän on työskennellyt kansainvälisen liiketoiminnan ja teknologian risteyskohdassa usealla toimialalla, kuten tietoliikenne- ja matkapuhelinpalveluissa, B2B-saas yrityksissä, uusiutuvan energian parissa ja liikkeenjohdon konsulttina. Lisäksi Tomasz palvelee Euroopan komissiota riippumattomana asiantuntija-arvioijana Euroopan innovaationeuvostolle ja pk-yritysten toimeenpanovirastolle jätetyille innovaatiorahoitusehdotuksille.

Tomasz Mucha on kauppatieteiden maisteri rahoituksesta ja on opiskellut Lundin yliopistosta Ruotsissa, Helsingin kauppakorkeakoulusta (nykyisin osa Aalto-yliopistoa), Queen’s Universityssä Kanadassa ja Varsovan yliopistossa Puolassa.

Timo Seppälä

TkT Timo Seppälä toimii digitaalisten operaatioiden työelämäprofessorina Aalto-yliopistossa sekä tutkijana ETLA:ssa.

Seppälän tutkimuskohteita ovat tämän hetken globaalit ilmiöt kuten digitalisaatio, alustatalous sekä globaalit arvoketjut, strateginen johtaminen ja yritysten kansainvälistyminen.

Luettavaa aiheesta

Kustannukset ja ilmoittautuminen

Aloitusajankohta

Ilmoittautuminen yksittäisille opintojaksoille

Voit myös valita yksittäisiä koulutusjaksoja Hankintojen johtaminen -koulutusohjelman kokonaisuudesta. 

Kun lisäät tilauskoriin ensimmäisen jakson, siirryt automaattisesti tilauslomakkeelle. Jos haluat ilmoittautua ja lisätä tilaukselle myös muita koulutuksia, palaa takaisin tälle sivulle ja lisää tilauskoriin muut valitsemasi jaksot.

Muut kokonaisuuden jaksot tulevat myyntiin syksyn 2021 aikana.