Haku/ilmoittautuminen

Haku/ilmoittautuminen

Paikka

Paikka

Toistuvuus

Toistuvuus

Edellinen sivu

Kasvumahdollisuuksia kiertotaloudesta

Uutta liiketoimintaa – uutta työtä

 

Aalto PRO:n uudessa Kasvumahdollisuuksia kiertotaloudesta -ohjelmassa etsitään kiertotalouden tarjoamia konkreettisia liiketoimintamahdollisuuksia muuttuvassa toimintakentässä.

Mietitkö mitä kiertotalous voisi tarkoittaa omassa yrityksessäsi? Kiertotalouden myötä yrityksille avautuu täysin uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja tilaisuus kehittää innovatiivisia ratkaisuja perinteisten toimintamallien sijaan. Mahdollisuuksia tarjoavat mm. tuote- ja palvelusuunnittelu, teknologian hyödyntäminen, jakamistalous ja muut uudenlaiset liiketoimintakonseptit. Kasvumahdollisuuksia kiertotaloudesta -koulutuksen aikana pääset työstämään omaa kiertotaloussuunnitelmaasi Aalto-yliopiston asiantuntijoiden tukemana.

Kiertotaloudella pyritään edistämään resurssien, materiaalien ja energian tehokkaampaa käyttöä sekä minimoimaan haitallisia ympäristövaikutuksia ja hukkaa samalla edistäen innovaatioita, uutta taloudellista toimintaa ja työpaikkojen syntymistä.

Kiertotalous tarkoittaa myös sitä, että koko arvoketju täytyy miettiä uusiksi ja liiketoiminta tulee nähdä eri toimijoiden välisenä yhteispelinä ekosysteemissä. Vaikutukset näkyvät myös muuttuvina asiakasvaatimuksina.

Lataa esite  Kysy lisätietoja

Ymmärrät muuttuvan toimintaympäristön tarjoaman kasvupotentiaalin.

Saat tukea ja konkreettisia välineitä uusien liiketoimintamahdollisuuksien ideoimiseen.

Saat edellytykset toimia kiertotalouden edelläkävijänä.

 

Koulutuksen hyödyt

Globaalit muutosvoimat haastavat yrityksiä uudistumaan. Kiertotalous on keino hallita muutos-ta, joka on väistämätön. Nyt kannattaa olla edelläkävijä ja tehdä välttämättömyydestä hyve. Ohjelman aikana kasvatat organisaatiosi kiertotalouden liiketoimintaosaamista ja luot uusia bisnesmahdollisuuksia.

Ymmärrät kiertotalouden keskeiset käsitteet ja mahdollisuudet.
Ideoit uusia bisnesmahdollisuuksia.
Työstät omaa kiertotaloussuunnitelmaasi.

Kenelle? 

Ohjelma sopii uuden liiketoiminnan kehittäjille ja asiantuntijoille, jotka suhtautuvat avoimin mielin kiertotalouden mahdollisuuksiin kasvun ja uuden liiketoiminnan lähteenä.

Koulutus sopii sinulle, joka etsit kasvua kiertotalouden tuomista liiketoimintamahdollisuuksista. Haluat tukea ja uusia näkökulmia fiksujen liiketoimintaratkaisujen kehittämiseen. Etsit uutta mindsetiä koko arvoketjuun, jossa liiketoiminta perustuu yhä enemmän palveluiden käyttämiseen, luonnonvarojen säästämiseen ja uusiokäyttöön, materiaali- ja energiatehokkuuteen ja uusien teknologioiden tuomiin mahdollisuuksiin.

Sisältö ja aikataulu

Ohjelma koostuu kolmesta moduulista (yhteensä 6 päivää) sekä oman kiertotaloussuunnitelman työstämisestä.

  • Asiantuntija-alustukset ja case-esitykset
  • Ryhmäharjoitukset
  • Oman business casen työstäminen

Rakenne

Lähiopetusta

Kuusi Aalto-yliopiston asiantuntijoiden vetämää lähiopetuspäivää.

Harjoitustehtävä

Oman business -casen työstäminen.

Käytännön esimerkit

Yrityscaset

Koulutusjaksot

Kouluttajat

Samuli Patala

Apulaisprofessori, Organisaatiot ja johtaminen, Johtamisen laitos, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

Samuli Patala toimii johtamisen ja organisoinnin apulaisprofessorina Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Hänen erikoisalaansa on vastuullinen ja kestävä liiketoiminta.

Patala on toiminut useissa yhteistyöprojekteissa yliopistojen ja yritysten välisissä yhteistyöhankkeissa, ja tehnyt näiden puitteissa yhteistyötä kymmenien yritysten kanssa kestävään liiketoimintaan liittyen. Hän on toiminut aikaisemmin Harvardin yliopistossa sekä LUT-yliopistossa. Hänellä on usean vuoden kokemus kestävän liiketoiminnan opetuksesta ja koulutuksesta useille eri kohderyhmille (yliopistojen perustutkinnot, tohtoriopinnot sekä yrityskoulutukset).

Patala on julkaissut lukuisia tieteellisiä artikkeleita sekä raportteja liittyen mm. kiertotalouden johtamiseen, vastuullisuuttta edistäviin yhteistyömalleihin sekä kestäviin liiketoimintamalleihin. Hänellä on erityiskokemusta energia- ja tekstiilialoilta.

Olli Sahimaa

Tutkijatohtori, Johtamisen laitos, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

Olli Sahimaa toimii tutkijatohtorina Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa Vastuullisen liiketoiminnan -ryhmässä. Hänen erikoisalaansa ovat systeeminen muutos kiertotalouteen ja kiertotalouden liiketoimintamallit.

Sahimaa opettaa Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa Kiertotalouden strategiat ja johtaminen -kurssia. Tutkimuksessaan hän on erityisesti perehtynyt yhdyskuntajätehuollon ja tekstiilialan systeemisiin haasteisiin kiertotalouden näkökulmasta. Opetus- ja tutkimustehtävissään Sahimaa pyrkii monitieteiseen ja laaja-alaiseen lähestymistapaan.

Sahimaan työ- ja koulutustaustassa yhdistyvät insinööritieteet, kauppatieteet ja vastuullisuus. Hän on väitellyt tohtoriksi Aalto-yliopistosta ympäristötekniikan alalta.

Pääkouluttajien lisäksi koulutusjaksoilla mukana vierailevia kouluttajia ja case-puhujia.

Kustannukset ja ilmoittautuminen

Aloitusajankohta